Yö

Rakas blogi. Tai ei ehkä vielä niin rakas, tämähän on vasta toinen teksti... Whatever; hyvä blogi. Tänään nukuin päiväunet. Ne venyivät ihan liian pitkäksi. Vaikka olin vetänyt aiemmin päivällä aamukahvin ja kulmis-kahvin ja santsikupinkin ja salmiakkimarengin, en silti pysynyt hereillä. Meillä on varmaan kämpässä joku unirytmin sotkeva home tai joku.

Eräs pitkäaikainen ideani koskee yöduunia. Kun ei kerran pysy hereillä auringonpaisteessa, mutta sähkövalon alla kyllä, olisiko aika siirtyä vampyyrin elämänrytmiin täysipäiväisesti? On liiankin tuttu ilmiö, kun aamulla väsyttää, päivällä ja iltapäivällä väsyttää, mutta kun kello lyö kahdeksan niin johan alkaa energiat virrata. Olen sitten varmaan niitä B-ryhmän ihmisiä, joiden sisäisen kellon vuorokausi on 27 tuntia. He ovat iltavirkkuja. En ole ainoa, kaveripiiri on täynnä tulevia yövuorolaisia, jos koulun lähiärrällä käydyistä keskusteluista uskaltaa johtopäätöksiä vetää.

Kerran menin kotkalaiselle työnantajalleni yöksi töihin, pesemään puutarhatuoleja. Suorapuheinen nainen päätteli pesutuvan pöytää vasten nuokkuessani, että iltavirkkuuteni on vastuusta vapautumisen suomaa lumevirkeyttä. "Katos illalla kun ei oo koulujuttuja eikä saa imuroida tai mitään. Saa tehdä asioita omalla ajalla." Epäilen, että hän saattoi olla oikeassa (vaikka silloin ylenkatsoin ajatusta). Yö todella on vielä 2000-luvulla jokaiselle rauhoitettua aikaa, jolloin saa olla rauhassa puhelimelta, ei tarvitse vastata sähköposteihin, televisiosta tulee elokuvia ja radiossa on vain yksi juontaja. Sähkövalossa varjot näyttävät lempeämmiltä. Ja seuraavan työpäivän alkuun on hyvässä lykyssä vielä kahdeksan rauhallista tuntia.

Hyvää yötä, mussukat!