Olen kurkkuani myöten täynnä tekstareita, Facebookia, puhelimen nimimuistia, IRC-Galleriaa, meseä ja sähköisiä viestintävälineitä yleensä. Lisään listaan vielä kaikki kannettavat musiikintoistovälineet, joita kuunnellaan kuulokkeilla. Spekuloidaan hieman, millaista elo olisi ilman näitä avaruusajan ihmeitä. Itseasiassa äiti varmasti muistaa parhaiten sellaisen ajan. 15 vuotta taaksepäin saattaa riittää, ellei oma lapsuus ollut tarpeeksi analoginen.
Kännykkä eli kämmenpuhelin eli puhelin. Harkitsen vakavasti lankapuhelimen hankkimista omaan kotiin. Sitä ei voi hukata viinipäissään, siinä ei voi säilyttää arkaluonteisia ex-kumppaneiden tai muuten kiusallisten henkilöiden numeroita, siitä ei lopu akku kriittisimmälläkään hetkellä ja se pitää kunnon ääntä kun siihen soittaa. Ei tarvitse tuskailla infernaalisen soittoäänirepertuaarin kanssa, josta loppujenlopuksi tulee kuitenkin valinneeksi Nokia-tunen.
80-luvulla teinit soittelivat toistensa kotipuhelimiin, vaikka toisessa päässä saattoi vastata kuka tahansa saman talouden asukki. Pelottava ajatus? Puhelimen käyttövuoroista tapeltiin sillä niitä oli vain yksi. Tekstarimahdollisuuden puuttuessa asiat hoituvat kätevästi ja nopeasti. Käsi ylös, ketä ei ole koskaan ärsyttänyt tekstaamisen hitaus? Ja täytyyhän se myöntää, lankapuhelin on huomattavasti paremman näköinen. Kirsikkana kakussa siinä on se kiharainen luurijohto näperreltäväksi puhelun aikana.
Kännyn jälkeen kuvioihin astunut tietokone eli ordinatööri vaikeuttaa elämää entisestään. Teknisten ongelmien ja kaiken nettiin päätyvän roinan lisäksi kaikki alakulttuurit kattava "sosiaalinen verkosto" tekee kaveripiiristä toki kenties laajemman, mutta samalla kavereista tulee kasvottomia avattaria ja nimimerkkejä. Mitä tapahtui puistoissa ja kaduilla hengailulle? Mesessä möllöttäminen ei todellakaan voita fyysisesti läsnäolevan kaverin kanssa möllöttämistä. Jos nenänsä uskaltaa pistää ovesta ulos, saattaa myös toisinaan kokea jotakin jännittävää. Lapsena sitä pyörittiin puistoissa ja pihoilla, ja jos teki mieli hengailla jonkun kanssa, sitä mentiin sitten suoraan kyseisen henkilön ovelle.
Ja eivätkö ne paperiset synttärionnittelut ja kirjeet olletkin tuhat kertaa ihanampia kuin mustavalkoinen "onnea!" Facebookin seinällä? Haluan takaisin aikaan, jolloin kirjeet oli paperia, ja musiikki raikui ghettoblastereista. Ghettoblaster! Mikä jalo vempain musiikin jakamiseksi muiden olevaisten kanssa!
Ainoa seikka, joka toistaiseksi estää minua hankkiutumasta eroon näistä sosiaalivitsauksista, on se että kaikki muut ovat niin kiinni niissä. Tämän epäkohdan korjaamiseksi ehdotan, että alatte ilmestymään minun ulko-ovelle ja vähän äkkiä.
kesäkuuta 14, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Täällä evot ovat vielä kiinni lankapuhelimissa, ja puolilla kamuistani ei ole kännykkää. Kiva ajatus, mutta suomalaisena Nokiasukupolven edustajana siihen menee hermot. Toisaalta muuten iskit kyllä naulan kantaan. Itse olen muutamaankin otteeseen harkinnut mesenoboikottia, mutta Facebookista en pystyisi luopumaan.
VastaaPoistaMikähän siinä on, ettei kavereitten kanssa höpistään koneen välityksellä, vaikka niin ne muuttuukin kovin kaksiulotteisiksi?
Meerin isosisko tässä hei! :)
VastaaPoistaHavaitsin tän kirjoituksen ja tuli tarve kommentoida. Musta on vähän outo ajatus, että kommunikaatio netissä ois väistämättä pois livenä tapahtuvasta hengailusta tyyppien kanssa. Siis että jos mä en vaikkapa roikkuisi irkissä/facessa/mitä näitä nyt on (irkissä lähinnä, kerta se on lähinnä sydäntäni), näkisin niitä tyyppejä jossain fyysisesti. Toki niin on varmasti osittain, mutta toisaalta netti myös lisää kommunikaatiota ylipäänsä. Jos sitä ei olisi, tekisin jotain muuta kuten vaikka lukisin tai tekisin huonoja käsitöitä, mutta tuskin käyttäisin vapautuvasta ajasta suurta osaa kaverien näkemiseen livenä.
Lisäksi äärimmäisen positiivinen asia näissä nykypäivän hömpötyksissä on niiden mahdollistama helppo yhteydenpito kaukaisempien tuttujen kanssa - esimerkkinä nyt vaikka toi Meeri tai omat vaihtovuoden aikana saadut kaverit. Kirjeitä voisi toki kirjoitella, mutta käytännössä suurin osa ihmisistä ei vaan jaksaisi vaivautua. Noin 15-vuotiaana kirjoittelin kirjeitä aika ahkerastikin, mutta silti niiden kohteena olevien kaverien määrä oli huomattavasti vähäisempi kuin nykyään netin päässä olevien tärkeiden tyyppien.
Perinteiset kommunikaatiotavat on toki romanttisia ajatuksen tasolla, mutta käytännössä mun on tosi vaikeaa nähdä syytä vaikka Meerin mainitsemalle meseboikotille (tietty siellä roikkumisen voi lopettaa, jos ei huvita jutella tyyppien kanssa, mutta miksi boikotoida sitä ihan vaan boikotin itsensä takia?), irkin käytön lopettamiselle tai kännykästä luopumiselle. Toisaalta oon kyllä teknisellä alalla, ehkä insinööriluonteeni estää pointin näkemisen. Joku voisi halutessaan selventää asiaa :)
Synttärionnittelupointin allekirjoitan. Tosin koen myös, että en ole oikein oikeutettu valittamaan asiasta, koska oon kohtuullisen laiska korttien ja kirjeiden raapustaja nykyään. Oishan se toki vieläkin mahdollista, ja saisi vastaanottajan tuntemaan itsensä hyvin erityiseksi, koska postissa tulevat kivat jutut ovat nykyään niin harvinainen ilo.
Mun kuvitteellisen meseboikotin lähtöajatuksena onkin juuri se, että koko keksintö alkaa tympiä. Ihmisten kanssa on vaan niin erilaista jutella kasvotusten kuin chättäillä mesessä. Varsinkin kun suurimman osan kanssa ei mesessä ole juuri mitään sanottavaa, vaikka oikeassa elämässä juttua virtaisi vaikka kuinka. Poikkeuksia toki löytyy, eikä musta oo mitään boikotoimaan vaan boikotin vuoksi, oon liian laiska moiseen.
VastaaPoistaHei arvostan kovasti sitä että joku näitä mun höpinöitäni lukee :D Tuossapa tulikin kaikki vasta-argumentit tälle tekstille, ei lisättävää. Itelleni luultavasti tulisi melkoisen orpo olo ilman fb:tä ja puhelinta!
VastaaPoista