M

Update: Life

Ylläripylläri; työ maistuu työltä! Maallisen mammonan vuoksi uhraan kallisarvoisista nuoruuden päivistäni 9 ja puoli tuntia per 24h massin haalimiselle. Duuni on tappotylsää, mutta mitäpä ei ihminen rahan eteen tekisi (se on kivaa kun sitä on). Olen ollut aika heikossa hapessa aina iltaisin ja tipun aina viimeistään kymmenen aikoihin. Siksi minua ei nyt voi bongailla Kulmiksesta tai kirjastosta tai whatever.

Niin, vaikka ei ollut aikomustakaan juhlia, raahauduin baariin viime lauantaina. Vingutin Visaa varmaan kolmenkympin arvosta. Aijai. Mutta huimaa oli, kiitti! Uudestaan heti perjantaina<3

Meillä on töissä aikaa ajatella ja puhua kaikkea mahdollista. Hyvät naiset ja herrat: Top 10 Asiat, joita Elisan päässä liikkuu työpäivän aikana:

1. Oispa tauko
2. Pääsispä kotiin
3. Haluun kyllä tuhkauksen
4. Saisinpa iPodin jo
5. Tulispa viikonloppu
6. Pääsispä dokaa
7. Sadevaatteet!
8. Tekee mieli lusmuta
9. Huomaakohan kukaan jos loikoilen vähän?
10. En kyllä ikinä tekis tätä ilmaseks

Kello on 19.16 ja minua väsyttää ihan sairaasti. Saa tekstailla niin vastailen töissä niihin sitten.

Huomenta ihmiset

Valitettavasti viime yöstä ei selviytynyt yhtään kelvollisia dokumentteja. Kerrottakoon tässä, että kivaa oli, mutta pyydämme vilpittömästi anteeksi kaikkia mahdollisesti asiattomia ja/tai loukkaavia kommentteja. Pahoittelen myös ajoittaista sama levy päällä -efektiä.

Teoria biologiasta ja älystä

"I have a rant today." Nyt on pää tulvillaan ajatuksia niin jospa ne selkeytyisivät tähän näytölle jotenkin. Tämä perusteellisen mietinnän tuottama sanaoksennus on omistettu minun älykkökavereille. Ensin esittelen kolme provosoijaa, jotka saivat pohdinnan kärjistymään lopulliseen muotoonsa:

Provosoija nro 1.

Elokuva nimeltä Home (2009). Kyseessä on yksinkertaisen ymmärrettävä dokumentti, ilmasta käsin kuvattu ja kertojanäänen selostama tilannekatsaus planeetta Maahan. Projekti löytyy YouTubesta. Erittäin asiallinen omatunnon perseellepotkija, tämä jokaisen tulisi nähdä.

Provosoija nro 2.

www.rauhanpuolustajat.fi/kulutaharkiten/maailmantalous. Paljon tekstiä liberaalin ja globaalin markkinatalouden yhdistelmästä nimeltä riistokapitalismi. Valitettavasti tätä probleemaa ei korjata yhdessä yössä, sillä sen pohja luotiin jo antiikin aikana ja koko systeemi on lamasta huolimatta hyvissä voimissa.

Provosoija nro 3.

Mennään kenties asiasta kukkaruukkuun, mutta tämä on elokuva nimeltä Gandhi (1982). Hieno mies tuo Gandhi, herättää edelleen ihmisissä kunnioitusta lähes poikkeuksetta.

Olen pyöritellyt päässäni sellaisia kokonaisuuksia kuten ihmisen biologiset vietit, evoluution tuloksena kehittynyt luonne, äly, yhteiskunta, ihmisten keskinäiset roolit ja hierarkiat, yhteiskuntajärjestelmä, uskonnot, filosofia, hyvä ja paha, ihmisen käsityskyvyn rajat, atomit, maailmankaikkeus ja maailmansielu sekä maailman jumalallisuus.

Opintojeni puolesta ja vähän siinä sivussakin olen viimeaikoina perehtynyt Homo Sapiens Sapiensin evoluution kehityskulkuun. On ollut äärimmäisen kiintoisaa huomata, että kaikilla ihmisen teoilla on jokin biologinen funktio; esimerkiksi naisten meikkaamisen alitajuinen(kin) tarkoitus on lisätä urosten kiinnostusta itseä kohtaan, ja lemmikkejä hoivataan samoin kuin omia jälkeläisiä. Ihmisen ainutlaatuinen ominaisuus, joka erottaa meidät eläimistä (ja muista jo sukupuuttoon kuolleista ihmislajeista), mielikuvitus, tuo tarinaan kuitenkin jännittävän käänteen. Tai toivottavasti tulee tuomaan tulevaisuudessa.

Mielikuvitus ja äly. Ihmisen toimintamallit ovat siis eloonjäämiskamppailussa kehittyneiden ominaisuuksien seurausta. Kuitenkin ihmiset usein tekevät asioita, jotka eivät konkreettisesti edistä eloonjäämistä. Monet tieteenalat, taide ja kulttuuri ovat ensimiettimältä vaikeita liittää viidakon lakiin. Miksi me haluamme tutkia avaruutta, harjoittaa uskontoa, luoda teorioita etiikasta tai lokeroida eläimiä ja kasveja kategorioihin? Kauan ennen maanviljelyn vallankumousta, joka laukaisi huiman kehityksen noin 10 000 vuotta sitten, uteliaisuus ja sopeutumiskyky olivat niitä ominaisuuksia, jotka toisinaan johtivat yksittäisten Homo Habilisten tai Homo Erectusten tuhoon, mutta jotka pitkällä aikavälillä auttoivat esi-isämme selviytymään hengissä vaikeiden luonnonolosuhteiden aikana.

Nykyään älymme on tehnyt meistä niin menestyksekkäitä, että heikoinkin poikanen selviytyy aikuiseksi ja voi lisääntyä. Maapallo kulkee kohti katastrofia, jonka ensimmäiset merkit ovat jo näkyvissä, kun ympäristön kantokyky ei kestä liki 7 miljardia ihmistä. Sopan aineksia ovat ilmastonmuutos, eroosio, aavikoituminen, napajäätiköiden sulaminen, saasteet, sukupuutot, öljy ja ihmiskunnan keskinäiset ongelmat. Luonnollinen kehityskulku johtaa lopulta siihen, että 60% maapallon eläinlajeista, mukaanlukien ihminen, kuolee, jotta systeemi voi ajan kuluessa jälleen normalisoitua. Tämä on tiedettä.

Ketään ihmistä ei voi syyttää omaisuuden kahmimisesta tai itsekkyydestä. Sehän on vain Homo Sapiensin luonto, ilman itsekkyyttä ei luonnonkamppailussa menesty. Älymme ja tämän seikan ansiosta meitä on nyt siis se 7 miljardia, ja kahta miljardia lisää odotellaan lähivuosina. Ihmisluonto yhdistettynä kykyyn turvata liiankin hyvin oma olemassaolonsa johtaa siis katastrofaalisiin seurauksiin, koska yksi maapallo ei riitä kehittyneen tekniikan vauhdittaman kulutuksen tarpeisiin. Nyt ihmiskunnalla onkin edessään uusi haaste; äly täytyy valjastaa, ei niinkään oma-napa -viettien toteuttamiseen, vaan ylikasvaneen populaation elinmahdollisuuksien varmistamiseen. Miten välttää totaalinen luonnonvarojen ehtyminen?

Oma näkemykseni on, että ihmispopulaatio on aivan liian suuri ja sitä tulee pienentää radikaalein keinoin (esim. syntyvyyden sääntely lainsäädännöllä, koulutuksella ja ilmaisilla kondomeilla, fuck paavi). Pienemmällä porukalla kaikki voisivat elää mukavasti. En kuitenkaan ala esittämään mitään konkreettista ratkaisumallia tässä. Asiat kun tuppaavat usein olemaan monipiippuisia.

Ihmisten keskuudessa on tuhansia vuosia ollut erilaisia filosofioita, joiden ideana on luonnollisten halujen rajoittaminen ja älyllisen mietiskelyn harjoitus. Intiasta, Lähi-Idästä ja Kiinasta on noussut suuria mietiskelijöitä, jotka ovat ansainneet kunnioitusta nousemalla itsensä yläpuolelle. Kieltäymys, kohtuus, itsekontrolli. Mohandas Gandhi vapautti 350 miljoonan ihmisen maan siirtomaaisäntien ikeestä tarttumatta aseisiin. Tässä on ero muinaisen esi-isän ja ajattevan nykyihmisen välillä: Homo Sapiens Sapiensilla on kyky kontrolloida keinojaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Älykkyys ei ole vain teknista taitoa tai kulttuurin evoluutiota, se on itsensä ja ominaisuuksiensa tiedostamista, ympäristön tiedostamista ja niiden sovittamista yhteen, niin, että kaikki on sopusoinnussa.

Oletan tässä, että harmonia on hyve. Siinä jälleen yksi tavoite, jota ei voida saavuttaa itsekkyyden ja väkivallan keinoin. Uskon, että maailmankaikkeus on yhtä, kuten niin monissa idän filosofioissa. Atman eli maailmansielu on läsnä kaikkialla ja kaikki on osa atmania. Sinä olet minä ja minä olen sinä. Gandhin sanoin: "Olen muslimi, hindu, kristitty, juutalainen, ja niin on jokainen teistäkin." Kun todella sulaudumme maailmansieluun, erimielisyydet muuttuvat triviaaliseikoiksi ja kaikelle on tilaa. Kas tässäpä hieno tavoite! Olla osana jokaista lasta, nuorukaista, vanhusta, lemmikkikissaa, kukkapenkin orkideaa ja sadepisaraa sen lehdellä. Samanlaisia atomeja tässä ollaan. Ihmisen tarve järjestäytyä uskonnollisiin, poliittisiin, yhteiskunnallisiin, rodullisiin, kansallisiin, ammatillisiin ynnä muihin ryhmiin ja luokkiin on peräisin heimoajoilta, eikä sitä postmodernissa maailmassa tarvita varsinaisesti mihinkään. Ryhmittely aiheuttaa pelkkiä ongelmia eri "heimojen" päätyessä napit vastakkain.

Nyt on siis korkea aika nousta uudelle, aidosti älylliselle tasolle ihmislajin historiassa ja unohtaa muinaiset vietit. Meillä on mahdollisuus välttyä sukupuuttoaallolta, mutta voima muutokseen on löydyttävä pian, sillä kello käy.

Palaan tähän ihmiskunnan historian koottu viisaus -teemaan vielä myöhemmin perehdyttyäni siihen sen ansaitsemalla ajalla.

Kuvassa on Krishna, hindulaisuuden Vishnu-jumalan kahdeksas ilmentymä.

Kommunikaatio ja elektroniikka

Olen kurkkuani myöten täynnä tekstareita, Facebookia, puhelimen nimimuistia, IRC-Galleriaa, meseä ja sähköisiä viestintävälineitä yleensä. Lisään listaan vielä kaikki kannettavat musiikintoistovälineet, joita kuunnellaan kuulokkeilla. Spekuloidaan hieman, millaista elo olisi ilman näitä avaruusajan ihmeitä. Itseasiassa äiti varmasti muistaa parhaiten sellaisen ajan. 15 vuotta taaksepäin saattaa riittää, ellei oma lapsuus ollut tarpeeksi analoginen.

Kännykkä eli kämmenpuhelin eli puhelin. Harkitsen vakavasti lankapuhelimen hankkimista omaan kotiin. Sitä ei voi hukata viinipäissään, siinä ei voi säilyttää arkaluonteisia ex-kumppaneiden tai muuten kiusallisten henkilöiden numeroita, siitä ei lopu akku kriittisimmälläkään hetkellä ja se pitää kunnon ääntä kun siihen soittaa. Ei tarvitse tuskailla infernaalisen soittoäänirepertuaarin kanssa, josta loppujenlopuksi tulee kuitenkin valinneeksi Nokia-tunen.
80-luvulla teinit soittelivat toistensa kotipuhelimiin, vaikka toisessa päässä saattoi vastata kuka tahansa saman talouden asukki. Pelottava ajatus? Puhelimen käyttövuoroista tapeltiin sillä niitä oli vain yksi. Tekstarimahdollisuuden puuttuessa asiat hoituvat kätevästi ja nopeasti. Käsi ylös, ketä ei ole koskaan ärsyttänyt tekstaamisen hitaus? Ja täytyyhän se myöntää, lankapuhelin on huomattavasti paremman näköinen. Kirsikkana kakussa siinä on se kiharainen luurijohto näperreltäväksi puhelun aikana.
Kännyn jälkeen kuvioihin astunut tietokone eli ordinatööri vaikeuttaa elämää entisestään. Teknisten ongelmien ja kaiken nettiin päätyvän roinan lisäksi kaikki alakulttuurit kattava "sosiaalinen verkosto" tekee kaveripiiristä toki kenties laajemman, mutta samalla kavereista tulee kasvottomia avattaria ja nimimerkkejä. Mitä tapahtui puistoissa ja kaduilla hengailulle? Mesessä möllöttäminen ei todellakaan voita fyysisesti läsnäolevan kaverin kanssa möllöttämistä. Jos nenänsä uskaltaa pistää ovesta ulos, saattaa myös toisinaan kokea jotakin jännittävää. Lapsena sitä pyörittiin puistoissa ja pihoilla, ja jos teki mieli hengailla jonkun kanssa, sitä mentiin sitten suoraan kyseisen henkilön ovelle.
Ja eivätkö ne paperiset synttärionnittelut ja kirjeet olletkin tuhat kertaa ihanampia kuin mustavalkoinen "onnea!" Facebookin seinällä? Haluan takaisin aikaan, jolloin kirjeet oli paperia, ja musiikki raikui ghettoblastereista. Ghettoblaster! Mikä jalo vempain musiikin jakamiseksi muiden olevaisten kanssa!

Ainoa seikka, joka toistaiseksi estää minua hankkiutumasta eroon näistä sosiaalivitsauksista, on se että kaikki muut ovat niin kiinni niissä. Tämän epäkohdan korjaamiseksi ehdotan, että alatte ilmestymään minun ulko-ovelle ja vähän äkkiä.

No milk today, sista

Actually, we've got milk today. Mutta Herman's Hermits on silti hyvä bändi. Hihhih, minä olen ihan kofeiinipöllyssä nyt, hihhih. Ei ole mahdollista että kahvista tulee näin siisti fiilis.

Onko teillä sisaruksia? Jos on, hyvä. Sisarukset ovat mahdollisesti yksi parhaista asioista mitä ihmiselle voi tapahtua. Eri mieltä? Havainnollistetaan pointtia:

Minulla on yksi kokonainen sisarus, josta olen oikeasti todella kiitollinen. Se on minua nuorempi ja vähän huolettomampi vastuukysymyksissä (mikä varmaan johtuu siitä, että minä olen aina pelastanut sen pinteestä) ja kaupanpäälle vielä emo, ja se on aivan loistavaa seuraa. Meillä on aina ihan tajuttoman hauskaa, heh heh.

Skidinä me tapeltiin ihan kokoajan, myös fyysisesti. Hakattiin toisiamme ja revittiin hiuksia ja minä kusetin sitä aina kun äidin silmä vältti. Dissasin myös sen musiikki- (Shakira) ja elokuvamakua (Hopeanuoli) aika rankasti. Myöhemmin olen ajatellut, että hitto, olen ollut kamala sille! Mutta on sekin ollut kamala minulle. En tiedä ketään halutessaan yhtä ärsyttävää ämmää, sillä se tietää mikä minua ärsyttää eniten. Se onkin yksi sisarusten parhaista puolista; niille voi huutaa ja itkeä aivan surutta, koska niistä ei pääse eroon vaikka kuinka haluaisi. Niiden kanssa joutuu opettelemaan, miten selvitä 24/7 jatkuvan vitutuksen kanssa. Nykyään jos meillä on tappelu - mitä tosin tapahtuu erittäin harvoin, en edes muista koska viimeeksi - sitä kestää pari minuuttia ja sitten se unohtuu täysin. Kenen kaverin kanssa tällainen olisi mahdollista? Madonnan yksi biisi kertoo hienosti sisarusten merkityksestä. Maddella niitä ilmeisesti riittää. Biisin nimi on Keep It Together ja se löytyy Like A Prayer -albumilta.

Sisarusten ihanin puoli on myös siinä, että ne on tunteneet sinut koko elämän ajan ja tietää myös, miten olla maailman ihanin kaveri. Onko mitään suloisempaa kuin systeriltä kauniissa paketissa saatu paska joululahja ja itseaskarreltu kortti? Voi mussukkaa. Tai se kun se tagaa minut sen IRC-Galleria -kuviin kaikkien sen emokavereitten joukkoon ja laittaa perään sydämen? Line of the story that I have presented: ottakaa ilo irti sisaruksistanne, ne on sitä varten. Niiden tarkoitus on opettaa meidät tulemaan toimeen todella erilaistenkin ihmisten kanssa. Ne tulee myös olemaan tuki ja turva silloin jos kukaan muu ei ole.

Tuon Herman's Hermitsin kappaleen rippasin systerin koneelta miljoonien screamobiisien joukosta. En kyllä koskaan opi ymmärtämään sen logiikkaa.

Tuossa kuvassa on minä ja systeri kun me laitettiin päät skanneriin.

L'art pour l'art

Tänään alkoi kesäloma, kun viimeinen koe viuhui ohitse niin että huis vaan. Eilen jaksoin vielä kammeta itseni kirjaston opintosaliin, mistä olen tosi ylpeä. Alan kuitenkin pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että lukeminen on lahjattomien hommaa; jätän yhä koekertaukset viimeiseen iltaan tai esimerkiksi englannin kursseilla viimeisen aamun varttiin eikä keskiarvo lähentele vielä edes kasi puolta. Onnea vaan teille kutosten eteen raatajille.

Ahdistuin ihan kauheasti tekemisen puutteesta kun koulu loppui. Jostain ihmeen syystä kaikki minun proggikset on tällä hetkellä jäissä (terveisiä ESP:n pullaläskeille)! Ryvin toimettomuuden itsesäälissä puoli päivää, minkä jälkeen lähdin kirjastoon pakoon kannabista kasvattelevia lesboja ikkunanpesijöitä, jotka faija pestasi meille jostain, ja yritin lukea ihanan Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaa loppuun. Vielä jäi muutama kymmenen sivua jäljelle. Ahdistuin omasta hitaudestani ja eksyin opetus-DVD -hyllyn kautta musiikkiosastolle.

Aioin ihan viattomasti selailla jotain kivoja blues- tai rock- tai vaikka pop-kategorian levyjä. Eikä mitä, poistuin kirjastosta laukku pullollaan kiloittain oopperaa... Tchaikovskya, Prokofieviä, Ravelia, Puccinia, Berliozia, Verdiä. Muutama musikaalisoundtrack näyttää myös pinosta löytyvän. Musikaaleista olen aina pitänyt jotenkin puoliksi, toisaalta niiden ällöttävä teennäisyys saa minut hakeutumaan jonnekin kauas pois (olen aina inhonnut oksentamista). Varsinkin ne Disneyn suoraan televisiolevitykseen tarkoitetut, joissa kaikki puhkeavat aina laulamaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ja osaavat yllättäen monimutkaisen koreografian sekuntiakaan harjoittelematta. Blahh, saan pelkästä ajatuksesta inhon väristyksiä. Toisaalta osa maailman ehdottomasti parhaista kappaleista on peräisin musikaaleista. Ja olenpa itsekin sellaisissa esiintynyt muutaman kerran.
Musikaalinäyttelijän työ on eräs showbiz-alan vaativimmista; täytyy hallita teatteri-ilmaisu (mikä on siis jotain ihan muuta kuin Kauniissa ja Rohkeissa pönöttely), usein vaikea laulu ja tanssi. Nostan hattua Broadwayn porukoille tästä. Etsin tällaisen videon ja voi että tuli ikävä teatteria, kaikkia lavasteita ja rooliasuja, harjoituksia ja takahuoneita.



Sitten vielä yksi juttu. Tiedostin Eddien huomautettua asiasta, että minulla on aivan saatanan seksikkäät solisluut. Onko teillä? Kertokaa ihmeessä, solisluut on oikeasti yksi kauneimpia asioita ihmisessä.

Härregud, tunnistan yhden näistä oopperalaulajista! Sen nimi on... Enrico Caruso. Olen kuullut tätä Woody Allenin elokuvassa Match Point (2005). En tiedä tästä Woody-jätkästä mitään, joku sivistäköön minua, mutta hyvä maku sillä vaikuttaa olevan. Nyt kaipailen kunnon stereoita, voi!